Taas on vierähtänyt viikko ilman päivityksiä. Harjoittelu jatkuu samaan malliin kuin ennen. Siivosimme talkoovoimin koko lammastalon, kärräsimme traktoreilla karsinoiden maa-aineksen ja ulosteen ulos pelloille, pesimme juomatelineet ja puhdistimme lattiat. Hommaan meni muutama päivä, mutta oli vaihtelua ja pidän fyysisestä työstä.
Karitsoita on alkanut tulla, melkein joka yö on syntynyt. Yhtenä yönä syntyi kahdet kaksoset. Karitsat määkivät kimeästi ja ollaan varattu niille ja emoille omat karsinat. Kaksosia on pitänyt juottaa tuttipullolla, yksi emo kun ei vielä tuota tarpeeksi maitoa kahdelle. Pari keskenmenoakin on todistettu. Seuraava iso urakka on rokotusten antaminen kantaville lampaille.
Olen tässä miettinyt mahlakoivuja ja kurkiauroja, leskenlehtiä ja mustarastaita, keväisiä pihatalkoita kotona, sulavesipuroja, heräilevää maata, veneen kääntämistä mökillä. Se on ollut mulle sellainen keväinen rituaali, se veneen kääntäminen. Täällä kevään tulo on lintuja, koskien pauhua, vetistä maata ja siitä ulos puskevia karun maan kasveja. Pidän tästä, mutta enemmän pidän niistä mahlakoivuista. Löysin kyllä upean paikan pari päivää sitten, kun kävelin tuulen kanssa rinteillä. Pienen metsikön vieressä oli upea näkymä kanjoniin. Koski pauhasi ja sulavesi juoksi siihen puroja pitkin. Korpit rääkyivät ja istuin hetken kanjoninreunalla ja lauloin koskelle.
Kiira on kotosalla pihapiirissä ja keinumaankaan en pääse, munakin aika niukalla. Pääsiäisaika on kuitenkin ollut hyödyllistä, sillä olen kerrannut kaikki näyttöön tulevat asiat ja uskoisin menestyväni erinomaisesti. Luonnossa liikkuminen ja lajintunnistus ovat sen verran elinikäisiä, että niitä en jännitä. Sen sijaan jännitän lapiodiagnoosia.
